MITÄ JOULUNA OIKEASTI TAPAHTUI?

Onko sinulla jo oma jouluseimi?

ETUSIVU

TEKIJÄ

SAVEN TARINA

SEIMET

LEVOSSA

KUVIA

KORUT

HINNASTO

YRITYS

ESILLÄ

YHTEYSTIEDOT

PÅ SVENSKA

Jouluseimi puhuttelee

Jouluseimi ei ole vain pelkkä koriste. Sen äärellä pysähdytään
ja hiljennytään pohtimaan joulun todellista sanomaa. Jouluseimi
on konkreettinen ja käsin kosketeltava kuvaus joulun tapahtumista.
Seimen keskeisin hahmo on Jeesus-lapsi. Jouluseimi tuo jotain
mitä tontut ja joulupukit eivät voi tuoda.

Lue jouluevankeliumi Luukkaan evankeliumin
luvusta 2, jakeet 1-20.

Seimiperinne on saanut alkunsa katolisesta kirkosta. Perinne elää
edelleen vahvana mm. Italiassa, Puolassa, Ranskassa, Saksassa
ja Itävallassa. Ensimmäisenä tunnetuimpana jouluseimenä pidetään
Fransiscus Assisilaisen rakentamaa jouluseimeä italialaiseen
Greccion kylään vuonna 1223.

Suomalainen jouluseimiperinne on hyvin nuori. Esimerkiksi Suomen
luterilaisessa kirkossa seimiä alkoi näkyä runsaammin vasta
1980-90 -luvuilla. Nyt jouluseimiä löytyy jo monista kodeistakin.
Suomalainen jouluseimi on yleensä pelkistetty ja siinä on mukana vain
keskeisimmät hahmot: Jeesus-lapsi, Maria, Joosef ja usein myös härkä
ja aasi. Eteläeurooppalaiset seimet voivat sen sijaan olla hyvinkin
runsaita ja hahmoja voi olla useita kymmeniä.

Paimen Keramiikan savesta valmistettu seimi kertoo joulun aitoa
sanomaa. Se on tehty käsityönä ja sen valmistukseen on käytetty
runsaasti aikaa ja taitoa. Seimen värit ja muodot ovat lempeitä ja
levollisia.


Pieni seimikokonaisuus "Seimen lapsi"



Seimen lapsi. Kuva suurenee klikkaamalla!


Pieneen seimikokonaisuuteen kuuluu Maria, Joosef, Jeesus-lapsi seimessä,
Rehti-härkä, Kelpo-aasi, Ilona-lammas ja Lilla-lammas. Voit hankkia
seimeen myös Itämaan tietäjät ja enkelin.

Pienen seimen hahmoja voi hankkia yksitellen - vaikkapa yhden hahmon
vuodessa. Pieni seimikokonaisuus sopii hyvin kotiin tai jos olet seurakunnan
työntekijä, niin seimen ympärille on helppo rakentaa jouluhartaus
joulun erilaisiin tilaisuuksiin.

Keramiikkaseimi on pitkäikäinen hankinta. Se kestää sukupolvelta toiselle.




Seimi kaikkine hahmoineen. Kuva suurenee klikkaamalla!


Hahmojen korkeudet ovat:

  • Maria: 16 cm
  • Joosef: 23 cm
  • Seimi: 6 cm
  • Kelpo-aasi: 10 cm
  • Rehti-härkä: 9 cm
  • Ilona-lammas: 7 cm
  • Lilla-lammas: 5 cm
  • Itämaan tietäjä Melkior: 16 cm
  • Itämaan tietäjä Kaspar: 19 cm
  • Itämaan tietäjä Baltasar: 23 cm
  • Enkeli: 22 cm

Yksittäisten hahmojen kuvat löytyvät tämän sivun alaosasta.


Hinnat

Pieni seimikokonaisuus 5-osaisena:
Maria, Joosef, Jeesus seimessä,
Lilla- ja Ilona-lampaat 296 e.


Pieni seimikokonaisuus 7-osaisena:
Maria, Joosef, Jeesus seimessä, Kelpo-aasi,
Rehti-härkä, Lilla- ja Ilona-lampaat 473 e.


Itämaan tietäjät Melkior, Kaspar ja Baltasar 310 e.


Jouluseimikokonaisuuksien toimitusaika on noin 5 viikkoa.


Itämaan tietäjät

Raamatussa ei ole mainintaa itämaan tietäjien nimistä eikä lukumäärästä.
Perinteisesti tietäjiä on ajateltu olevan kolme, sillä Raamattu mainitsee
kolme lahjaa. Itämaan tietäjiä on nimitetty myös kolmeksi viisaaksi
mieheksi tai kolmeksi kuninkaaksi.

Taiteessa tietäjät on usein kuvattu edustamaan eri ikäkausia
(nuori, keski-ikäinen, vanha) ja tuon ajan kolmea mannerta
(Eurooppa, Aasia, Afrikka).

Joulunajan päätöspäivä eli loppiainen (6.1.) on itämaan tietäjien juhla.
Loppiainen on lähetykselle omistettu pyhä, sillä itämaan tietäjät olivat
pakanakansojen edustajia. Sanoma Jeesuksesta kuuluu kaikille kansoille.



Iso seimikokonaisuus "Joulun lapsi"



Joulun lapsi. Kuva suurenee klikkaamalla!


Iso seimikokonaisuus on näyttävä ja sopii hyvin esimerkiksi kirkkotilaan,
seurakuntatalolle tai leirikeskukseen. Toki hahmot sopivat myös kotiin.
Keraaminen jouluseimi on vuodesta toiseen kestävä kokonaisuus.

Kokonaisuuteen kuuluu kuusi hahmoa: Maria sylissään Jeesus-lapsi,
Joosef, Rehti-härkä, Kelpo-aasi sekä Raiku- ja Villa-lampaat.
Voit hankkia kokonaisuuteen lisäksi myös tyhjän seimen Jeesus-
lapselle sekä paimenpojan ja -tytön. Katso kuvat tämän sivun
alaosasta.

Muusikko Jukka Salminen on tehnyt laulun Raiku- ja Villa-lampaasta:

"On toinen meistä Raiku ja toinen pikku Villa.
Toinen pitää ääntä aina, toinen liikkuu sukkasilla.
On erilaisuus hyvä, aivan totta, mutta, mutta,
jokainen kai kaipaa sisällensä rakkautta."

Tarkemmat kuvaukset aasista ja lampaista:

Hahmot ovat melko kookkaita. Niiden korkeudet ovat:

  • Maria: 28 cm
  • Joosef: 30 cm
  • Rehti-härkä: 11 cm
  • Kelpo-aasi: 14,5 cm
  • Raiku-lammas: 8,5 cm
  • Villa-lammas: 8,5 cm
  • Tyhjä seimi: 8,5 cm
  • Paimenpoika: 21 cm
  • Paimentyttö: 19 cm

Yksittäisten hahmojen kuvat löytyvät tämän sivun alaosasta.


Iso seimikokonaisuus 6-osaisena:
Maria, Joosef, Kelpo, Rehti, Villa ja Raiku norm. 755 e.


HUOM! Hahmoja voi hankkia myös yksitellen ja näin koota
kokonaisuuden vähitellen.


Suuri seimikokonaisuus oli uniikkeine lisähahmoineen esillä
Helsingin Stockmannilla jouluna 2014. Upeaan kokonaisuuteen
kuului 25 hahmoa!


Kuinka seimet valmistetaan?

Seimen valmistaminen on pitkä ja monivaiheinen prosessi.
Se vie kaikkinensa aikaa noin 2,5 viikkoa.

1. Ensin seimen hahmot muotoillaan savesta ja tämän on pisin työvaihe.
Alussa apuna käytetään kipsimuotteja, joiden avulla saadaan kunkin
hahmon perusmuoto. Tämän jälkeen muotoja vielä parannellaan ja lopuksi
tehdään yksityiskohdat. Hahmojen ilmeiden saaminen oikeanlaisiksi
on tärkeää ja mukavaa puuhaa!

2. Kun hahmot ovat valmiit, ne laitetaan kuivumaan. Kuivatuksen
alkuvaiheessa hahmot ovat paljon muovin alla, etteivät ne kuivuisi liian
nopeasti. Liian nopea kuivatus aiheuttaa töihin halkeamia. Kuivatus
kestää noin 1-2 viikkoa riippuen hahmon koosta ja seinämän paksuudesta.

3. Saven kuivumisen jälkeen hahmot viimeistellään kostealla sienellä.
Tämän jälkeen ne menevät ensimmäisen kerran uuniin ja ne poltetaan
noin tuhanteen asteeseen. Tätä kutsutaan raakapoltoksi. Poltto vie
aikaa noin vuorokauden.

4. Raakapolton jälkeen on lasitusvaihe. Töiden pintaan ruiskutetaan
sekä sivellään siveltimellä nestemäinen lasite, joka antaa hahmoille
värin sekä miellyttävän tuntuisen pinnan. Lasittaminen vaatii tarkkuutta
ja kärsivällisyyttä. Kiirehtiminen tuo usein vain virheitä.

5. Lasittamisen jälkeen hahmot poltetaan toisen kerran, mutta nyt
hieman korkeammassa lämpötilassa eli 1260 asteeseen. Poltto kestää
kaikkinensa reippaan vuorokauden.

6. Polton jälkeen hahmot tarkastetaan ja niiden pohjat hiotaan siisteiksi.

7. Seimi on viimein valmis lähtemään uuteen kotiin!

Muistoja

"Muistan lapsuudestani, kuinka tärkeä
minulle oli pahvinen jouluseimiasetelma,
joka laitettiin aina jouluksi esille
kirjahyllyyn. Tuo oma tuttu jouluseimi
toi joulun kotiin turvallisen sanoman
kanssa. Vuosien varrella pahvi haparoitui,
hajosi ja lopulta koko seimi hävisi.
Kaipaan sitä yhä. Se on edelleen kaunein
seimi mitä olen koskaan nähnyt."

"Nyt vanhempieni olohuoneen lipaston
päällä on ympäri vuoden keraaminen
jouluseimi. Enpä olisi pienenä tyttönä
arvannut, että minusta tulisi seimentekijä."

Marja Neuvonen


Voit tilata seimen puhelimitse
tai sähköpostitse. Seimi pakataan
hyvin ja se lähetetään sinulle
postitse. Katso tarkemmat tiedot
HINNASTO-sivulta.


Seimi ja risti, Betlehem ja Golgata
ovat lähellä toisiaan.
Seimeltä lähtee tie kohti ristiä.
Ilman Jeesuksen syntymää
meillä ei olisi pääsiäistä.
Ilman pääsiäistä joululla ei
olisi mitään erityismerkitystä.



Seimen äärellä. Kuva: Merja Saviniemi.




Jeesus-lapsi nukkuu kapaloituna seimessä. Seimi on
eläinten ruokakaukalo.

Maria on polvistunut rukoillen Jeesus-lapsen vierelle.
"Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut,
ja tutkisteli sitä." Luuk. 2:19

Joosef on varmasti hämmentynyt, mutta myös
kiitollinen.

Myös nöyrä Kelpo-aasi on saanut olla mukana
todistamassa Jeesus-lapsen syntymää.

Rehti-härkä katselee lasta lempeästi. Aasi ja
härkä ovat mukana seimiasetelmassa, sillä
Vanhassa Testamentissa mainitaan:
"Härkä tuntee omistajansa ja aasi
isäntänsä seimen." Jes. 1:3

Lilla on aivan pieni karitsa, mutta se yltää
juuri ja juuri näkemään Jeesus-lapsen. Yhdessä
Ilona-lampaan kanssa ne aivan kuin laulaisivat:
"Hoosianna, Daavidin Poika!"

Enkeli kertoi Jeesus-lapsen syntymästä
ensin paimenille. Enkelin ympärille tuli suuri
joukko muita enkeleitä, jotka kaikki ylistivät
Jumalaa.

Itämaan tietäjä Melkior tuo Jeesus-lapselle
kultaa. Kullan on nähty kuvastavan sitä, että
lahja on kuninkaiden kuninkaalle.

Itämaan tietäjä Kasparilla on mukanaan
suitsuketta. Suitsukkeen on nähty kuvastavan
sitä, että lahja on kaikkien pappien ylipapille.
Suitsuke on pihkaa, jota saadaan mm. Arabian
niemimaalla kasvavasta puulajista. Palaessaan
pihkasta muodostuu tuoksuvaa savua.

Itämaan tietäjä Baltasarilla on mirhaa.
Lahjan on nähty kertovan siitä, että Jeesus on
kerran kuoleva kaikkien ihmisten syntien puolesta.
Mirha on hartsimaista ainetta ja sitä käytettiin
Jeesuksen ruumiin palsamointiin.



Kaspar, Melkior ja takana Baltasar.









Kaunis jouluseimi voi olla myös syötävä!
Pipariseimen valmisti ja kuvasi Marja Talka.




Sima-kissa tykkää nukkua seimen äärellä.

Kirjallisuutta:

Bainton, Roland H.:
Joulukirja. Martti Lutherin ajatuksia
joulun sanomasta. Sley-kirjat 1985.

Kecskeméti, Outi ja Luoma, Tuula:
Seimikirja. Lasten Keskus 1995.

Komulainen, Matti:
Jouluevankeliumi vanhojen kirkko-
maalausten kertomana. Kustannuskiila 1987.

Luumi, Pertti ja Mikama, Anniina:
Pyhä Franciscus ja jouluseimi. Kirjapaja 2008.

Niemeyer, Günther:
Jouluseimen äärellä. Sley-kirjat 1979.

Väisänen, Liisa ja Luodeslampi, Juha:
Jouluseimen tarina. LK-kirjat 2009.

Älkää peljätkö - Joulun sanoma kuvin ja sanoin.
Sley-kirjat 1985. Saksankielinen alkuteos:
Fürchtet euch nicht. Südwest Verlag 1983.




Näistä puolikkaista valmistuu Kelpo-aasi.



Kelpo tarvitsee vielä korvat, hännän ja muita yksityiskohtia.



Hahmot on lasitettu ja ladottu uuniin. Uunin kansi
suljetaan ja lasituspoltto voi kohta alkaa.
Löydätkö uunista seimen hahmoja?

  PIENEN SEIMEN HAHMOJA:
 
Lilla- ja Ilona-lammas.

Pieni Rehti-härkä.



Kuvat suurenevat
klikkaamalla!

 
Pieni Kelpo-aasi.

Jeesus-lapsi seimessä.
 
Pieni Maria.

Pieni Joosef.
 
UUTUUS! Itämaan tietäjät.

Itämaan tietäjä Kaspar.
 
Itämaan tietäjä Melkior.

Itämaan tietäjä Baltasar.
 
UUTUUS! Enkeli.

Enkeli.
 
Heta ja Hilla pienen seimen äärellä.

Hilla ja seimi.
  ISON SEIMEN HAHMOJA:
 
Maria sylissään Jeesus-lapsi.

Pyhä perhe lampaiden kanssa.



Kuvat suurenevat
klikkaamalla!

 
Kelpo-aasi.

Kelpo-aasin risti.
MIELENKIINTOISTA!

Tiesitkö, että aasin selässä
on tumma viiva harjasta
häntään ja lapojen kohdalla
on poikkiraita?
Tätä ristikuviota
kutsutaan aasinristiksi.
 
Rehti-härkä.

Rehti-härkä.
 
Paimenpoika.

Paimentyttö ja -poika.
 
Tyhjä seimi.
  KUVIA LEHDISTÖLLE:
 
Lataa kuva
1,02 MB, RGB.jpg, 3072x2304 px
Kuva: Marja Neuvonen

Lataa kuva
1,21 MB, RGB.jpg, 3072x2304 px
Kuva: Marja Neuvonen
 
Lataa kuva
1,04 MB, RGB.jpg, 3072x2304 px
Kuva: Marja Neuvonen

Lataa kuva
1,06 MB, RGB.jpg, 3072x2304 px
Kuva: Marja Neuvonen
 
Lataa kuva
1,03 MB, RGB.jpg, 3072x2304 px
Kuva: Marja Neuvonen

Lataa kuva
1,14 MB, RGB.jpg, 3072x2304 px
Kuva: Anna Malmsten
 
Kuvia löytyy myös lisää.
Ota yhteyttä Marjaan!

Copyright © Paimen Keramiikka - marja.neuvonen(at)paimenkeramiikka.fi