ETUSIVU

TEKIJÄ

SAVEN TARINA

SEIMET

LEVOSSA

KUVIA

KORUT

HINNASTO

YRITYS

ESILLÄ

YHTEYSTIEDOT

PÅ SVENSKA

Todellinen savenvalaja

Keraamikon materiaalina on savi. Savihan on maan tomua, hienoksi
jauhautunutta kiveä. Tuosta maan tomusta Jumala muovasi meidät
ja hän muovaa ja muokkaa meitä edelleen. Olen keraamikkona usein
hämmästellyt sitä, kuinka paljon Jumala tietää saven ominaisuuksista
ja sen käyttäytymisestä. Hän todella on savenvalaja, joka tietää mitä
tekoa me olemme.

"Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen
ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen."
1. Moos. 2:7

"Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme,
muistaa, että olemme maan tomua."
Psalmi 103:14

"Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme!
Me olemme savea, sinä savenvalaja,
kaikki me olemme sinun kättesi tekoa."
Jesaja 64:7

Savi vaivataan, työstetään, kuivatetaan hitaasti ja poltetaan korkeassa
lämpötilassa. Tiesitkö, että savella on muisti ja vahva tahto? Entä
miksi siruja ei heitetä pois? Tai miksi saven kanssa työskennellessä
ei voi kiirehtiä?

Suunnitelma

Ennen kuin savea aletaan työstää, tehdään suunnitelma. Saviesineellä
on aina mietitty käyttötarkoitus. Työsuunnitelmaan kuuluu myös
aikataulun laatiminen.

Jumalalla on suunnitelma. Hänellä on meille jokaiselle tarkkaan
mietitty käyttötarkoitus, kaikenkattava suunnitelma koko elämämme
ajaksi. Hän ei luonut sinua seilaamaan epämääräisillä vesillä ilman
päämäärää. Jumala on suunnitellut sinusta uniikin teoksen. Uniikki
tarkoittaa ainutlaatuista, ainoaa lajiaan. Uniikkityö on persoonallinen,
erilainen, omanlaisensa - siinä näkyy tekijän kädenjälki. Jumalalla
on meihin kaikki tekijänoikeudet. Me emme ole itsemme omia, vaan
Jumalan.

"Ja hän on kuollut kaikkien puolesta,
jotta ne jotka elävät,
eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle,
joka on kuollut ja noussut kuolleista
heidän tähtensä."
2. Kor. 5:15

"Voi ihmistä, joka riitelee luojaansa vastaan,
voi ruukunsirpaletta sirpaleitten joukossa,
Sanooko savi muovaajalleen:
"Mitä sinä pystyt tekemään?
Sanooko teos tekijälleen:
"Ei sinulla ole taitajan kättä."
Jesaja 45:9

Jumalalla on myös työskentelyaikataulu. Häntä ei voi hoputtaa.
Hän ei tyydy pikaratkaisuihin ja pinnallisiin suunnitelmiin. Jumalan
toimintaa on välillä kovin vaikea ymmärtää. Mutta kuinka suuren
turvan ja toivon Jumala tarjoaakaan meille siinä, että hän on
elämämme pääsuunnittelija.

Saven kanssa työskennellessä ei voi kiirehtiä. Savi ei suostu
kiireeseen. Varsinkin saviesineen kuivattaminen polttoa varten vie
aikaa. Jos liian kostean esineen laittaa uuniin, se halkeaa.

Savi näyttää jokseenkin helpolta materiaalilta, mutta useimmiten
työskennellessä vasta huomaa sen haastavuuden ja vaikeuden.
Saven kanssa työskentely vaatii paljon harjoittelua ja kysyy
kärsivällisyyttä.

Vaivaaminen

Savi on vaivattava ennen kuin sitä aletaan työstää esineeksi.
Vaivaaminen poistaa savesta ilmakuplia, jotka esinettä poltettaessa
saattaisivat rikkoa sen. Savi vaivataan käsin notkeaksi ja helposti
muokattavaksi, sillä kovaa savea on todella raskasta työstää esineeksi.
Toinen tapa poistaa ilmakuplat on paiskoa savea lattialle. Ilmakuplat
oikein poksahtelevat rikki. Varsinkin saven dreijaaminen on hankalaa,
jollei savi ole aivan pehmeää. Hyvin vaivattua savea on sen sijaan
ilo dreijata.

Jos savi on päässyt kuivumaan kovaksi, se voidaan laittaa veteen
pehmenemään. Kuivunutta savea ei koskaan heitetä roskiin, vaan se
kostutetaan ja kierrätetään aina uudelleen käyttöön. Savi säilyy
hyvänä todellakin ikuisuuden. Homeinenkaan savi ei välttämättä ole
vielä huonoa.

Mikäli savesta halutaan vahvempaa, sen sekaan voidaan vaivaamisen
yhteydessä lisätä sirua. Siru on poltettua ja murskattua savea.
Siruja ei siis heitetä pois, vaan niillä on tärkeä tehtävä. Kun
savessa on paljon sirua, siitä voidaan helpommin rakentaa suuria
esineitä. Tällainen savi kestää myös kovempaa käsittelyä ja
nopeampaa kuivatusta.

"Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,
mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien
luona. Minä virvoitan murtuneiden
hengen ja herätän eloon
nöyrien sydämen."
Jesaja 57:15

Saven työstäminen

Käsin muovatessa savea muokataan rajummalla otteella työn alku-
vaiheessa. Työlle haetaan sen perusmuotoa. Savea joutuu leikkaamaan
pois jostakin kohtaa ja ehkä liittämään lisää toiseen kohtaan. Pikkuhiljaa
työn muoto alkaa hahmottua. Kun suuret linjat on löydetty, niin vähitellen
voidaan siirtyä muovaamaan yksityiskohtia. Yksityiskohtien hiomiseen voi
käyttää aikaa useita päiviä.

Kosteaa saviesinettä käsitellessä voi sattua pieniä tapaturmia. Pieni
kolhaisu esineen kylkeen saattaa vääntää koko seinämän vinkuralle.
Seinämän voi varovasti taivuttaa takaisin, mutta savipa muistaa tämän
kolhun ja taivuttelun. Kuivuessaan tai viimeistään uunissa seinämä
saattaa vääntyä aivan kuin itsestään takaisin kolhaistuun muotoonsa.
Savi ei nimittäin siedä tietyssä vaiheessaan kovaa kohtelua laisinkaan.

Kuivatus

Jos työ kuivatetaan liian nopeasti, se saattaa haljeta. Tämä johtuu siitä,
että esine kuivuu vain pinnasta ja saven pintahuokoset kuivuvat kiinni.
Esineen sisäkerroksissa on kuitenkin vielä vettä, joka ei pääse luonnollista
reittiä pitkin poistumaan ulos. Mitä paksumpi ja suurempi esine, sitä
hitaampi kuivatus. Kuivuessaan saviesine kutistuu.

Raakapoltto

Saviesineet poltetaan uunissa useimmiten kahteen kertaan. Ensimmäistä
polttoa kutsutaan raakapoltoksi. Uuniin ladotaan kuivuneet, ”raa’at”
esineet. Polttolämpötila on noin vajaat 1000 astetta. Poltto kestää noin
vuorokauden. Uunin lämpötilaa nostetaan hitaasti ja uuni myös jäähtyy
hitaasti. Raakapolton jälkeen esineet ovat vielä hauraita ja huokoisia.

Lasituspoltto

Raakapolton jälkeen esineet lasitetaan eli niiden pintaan sivellään tai
ruiskutetaan lasitetta. Lasite on ohut lasikerros esineen pinnalla.
Poltettaessa lasite sulaa ja kovettuu esineen pintaan.

Mitä korkeampaan lämpötilaan työ poltetaan sitä tiiviimpi ja kestävämpi
esineestä tulee. Korkeissa lämpötiloissa savimassa tiivistyy ja vahvistuu.
Esine kutistuu polton aikana noin 10 prosenttia. Itse poltan esineeni noin
1250 asteeseen. Kuumaa uunia ei saa avata liian pikaisesti, sillä suuret
ja nopeat lämpötilamuutokset voivat aiheuttaa halkeamia.

Valmis esine

Esine käy läpi monta eri työvaihetta ennen kuin se on valmis. Eri
työvaiheissa vaaditaan taitoa, kärsivällisyyttä ja tarkkuutta.


Jumalan uniikkityö

Jumala on antanut meille lahjan, elämän hänen yhteydessään ja
hänen suunnitelmassaan. Olenko minä antanut hänelle omat lahjani,
oman persoonani, koko elämäni? Ettemme enää eläisi vain itsellemme
vaan hänelle.

"Mekin olemme Jumalan tekoa,
luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen
toteuttamaan niitä hyviä tekoja,
joita tekemään Jumala on
meidät tarkoittanut."
Ef. 2:10

Savena Jumalan kädessä

Haluaisitko tietää lisää savesta, siruista,
rikkimenemisestä ja eheytymisestä? Kutsu
keraamikko Marja Neuvonen vierailemaan
seurakuntaasi, järjestöösi tai työpaikallesi.

Savena Jumalan kädessä -esitys koostuu
Marjan omasta tarinasta ja hänen runoistaan:
siitä, kuinka Jumala on muokannut kilttiä ja
täydellisyyttä tavoittelevaa tyttöä työuupumuksen
kautta kohti uutta, todellisempaa minuutta.
Toinen puoli esityksestä keskittyy saveen ja
sen muokkaamisen eri vaiheisiin.

Puhutteleva ja lohduttava tarina sopii hyvin
vaikkapa naistenpäiville tai eheytymistä
käsitteleviin tapahtumiin (esim. Kritotyö).
Tarinan kesto on 45 min.

Lisätietoja:
Paimen Keramiikka
Marja Neuvonen
p. 050 412 7533
etunimi.sukunimi@paimenkeramiikka.fi

 

Copyright © Paimen Keramiikka - marja.neuvonen(at)paimenkeramiikka.fi